IN ENGLISH

Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi

Rimpparemmi edustaa taidolla. Rimpparemmin tanssijat ja muusikot ovat esimerkki vahvasta lappilaisesta osaamisesta, joka tunnustetaan sekä valtakunnallisesti että laajalla alueella Suomen rajojen ulkopuolella. Rimpparemmi on siis vahvasti paikallinen, mutta erittäin kansainvälinen, tästä kertovat katsojatilastot: Rimpparemmin katsojakunnasta yli 60% on ulkomaalaisia.

Tule mukaan Rimpparemmin vauhdikkaaseen toimintaan: Ilmoittaudu tanssijaksi! Tervetuloa viettämään tanssin täyteinen syksy kanssamme!

Maailman pohjoisin
kansantanssiteatteri

Rimpparemmi aloitti toimintansa vuonna 1974 Tervolassa. Rimpparemmistä tuli vuonna 1986 Lapin läänin kansantanssiyhtye kotipaikkana Rovaniemi.

Vuonna 2000 ryhmä siirtyi teatteri- ja orkesterilain mukaisen valtionosuusjärjestelmän piiriin. Aikaisemmin Rimpparemmi oli toiminut osan vuotta ammattimaisesti v. 1991 lähtien.

Nimitys ammattiteatteriksi mahdollisti yhdistykselle entistä paremmat mahdollisuudet harjoittaa ja vakiinnuttaa ammattimaista esiintymis- ja harjoittelutoimintaa. Rimpparemmi on Skandinavian ensimmäinen valtiollisesti tunnustettu ammattikansantanssiyhtye. Rimpparemmi kuuluu Pohjoinen Tanssin Aluekeskukseen. Rimpparemmi on valittu Vuoden Kansantanssiyhtyeeksi v. 1990 ja 2002. Lapin läänin kansantanssiyhtye valittiin Vuoden Nuorisoseuraksi vuonna 1998.

Lapin läänin kansantanssiyhtye Rimpparemmin toiminnanjohtaja on Ilkka Köngäs. Taiteellisena johtajana toimii Matti Paloniemi. Vastaava tanssinopettaja on Anu Kokkonen. Musiikkiryhmää johtaa Valtteri Valo.

 

Uutiset
Kevättä koti mennään, lastenryhmissä vielä tilaa!
Rimpparemmin tanssikoulu on aloittanut kevätlukukauden. Ryhmissä on vielä tilaa.
Kiitokset ja kevätlukukausi
Kiitos kaikille hienosta ja tanssintäyteisestä kuluneesta lukukaudesta!
Pressi
Vieraskirja
Palaute
Viimeisin päivitys 8.2.2010
Esittely Tanssiryhmät Ohjelmisto Musiikki Pukuvuokraus Galleria Jäsenille Grafu Oy