Tarpeellista tietoa nykyisille ja tuleville tanssikoululaisille
Rimpparemmin tanssikoulu toimii Rovaniemen kauppatorin laidalla osoitteessa Lapinkävijäntie 3, 96100 Rovaniemi. Tanssisali sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa, jonne sisäänkäynti on torin puolelta.
Lukukauden kesto
Tanssikoulun syyslukukausi alkaa elo-syyskuun vaihteessa ja päättyy joulukuun alussa joulujuhlaan. Kevätlukukausi alkaa tammikuun puolessa välissä ja päättyy toukokuun puolessa välissä kevätnäytökseen. Tanssikoulussa noudatetaan samoja loma-aikoja kuin kouluissa. Katso ryhmäkohtaiset harjoitusajat lukujärjestyksestä.
Kevätlukukausi 2012 alkaa 16.1.2012.
Tanssiryhmien harjoitusmäärät ja lukukausimaksut
Tanssiryhmät harjoittelevat säännöllisillä viikkotunneilla. Harjoitusajat ilmoitetaan lukukausikohtaisessa lukujärjestyksessä. Juniorit ja Minirimppa I -ryhmillä on viikkoharjoitustuntien lisäksi myös viikonloppuharjoituksia.
Lukukausimaksut ovat ryhmäkohtaisia. Lukukausilaskut lähetetään kauden toisen harjoituskerran jälkeen. Kesken kauden aloitetusta harrastuksesta peritään koko lukukauden maksu. Lukukausimaksua ei palauteta kuukauden harrastamisen jälkeen.
|
Tanssiryhmien harjoitusmäärät: Vekarat 1x45 min/vko |
Kevätlukukauden 2012 maksut: Vekarat 90 €/lukukausi |
Esiintymismatkat
Esiintymismatkojen hinnat vaihtelevat sen mukaan minne milloinkin matkustetaan. Matkakulut eivät sisälly lukukausimaksuihin.


